Windhoekin yöt

Lämpötila on noussut jonkin verran siitä, kun saavuimme maahan. Nyt
yöt ovat jo lämpimämpiä. Tuuli vilvoittaa tosin vieläkin, ja pitkähihainen
on tarpeen, kun tulee kotiin luennolta.

Yöllä autot lakkaavat kulkemasta. Ainoastaan kovaa melua pitää juna, joka
puksuttaa aivan rakennuksemme vierestä. Aluksi luulin sitä helikopteriksi,
mutta nyt tunnistan sen äänen. Joskus se soittaa pilliään.

Yöllä sirkat sirittävät, ja kampusalue on avara. Kerrostalomme hohtaa
pimeässä, ja sen 11 kerrosta ovat melkein kaikki täysin asutettuja.

Näkymä parvekkeelta on huumaava. Kun kävelen kotiin ovelleni, en näe
vuoria, näen tuhansia valoja. Ne loistavat kuin tähdet. Näkymä rauhoittaa,
mutta toisaalta saa minut tuntemaan levottomuutta. Miksi?

Koska tämä kauniin näköinen yhteiskunta on valetta. Miksi tuloerot ovat
niin suuret? Miksi joillain on BMW, toisilla ei mitään?

Yöllä pieni eurooppalainen, afrikkalainen, namibialainen yhteiskunta
lepää, vain ollakseen valmiina töihin aikaisin aamulla. Valmiina tekemään
mitä? Leimaamaan passeja laiskasti? Pitämään kokouksia turhaan?Vartioimaan
aluetta, jonka vartioiminen on silmänlumetta?

Aurinko nousee joka aamu. Autot alkavat ajaa, tööttäilevät toisilleen. Musiikki
on aivan liian kovalla. Bensan haju tunkeutuu huoneeseen. Olen nukkunut,
mutta en sittenkään. Kaipaan kotiin nukkumaan. Olen huomannut sen näiden kolmen kuukauden aikana.

Valinnavaraa ?

- Miksei sinulla ole kuin yksi lapsi? Milloin teet sisaren tai veljen sinun tyttärelle?

- Tämä on asia, josta aina sanon ihmisille, että miksi minun pitäisi. Lisäksi aion kouluttautua eteenpäin. Kerron teille jotain. Saatan tyttäreni joka aamu hyvään kouluun, ja talomme vierestä ajaa hienoja ja kuuluisien ihmisten autoja. Istumme vaikutusvaltaisten ja rikkaiden ihmisten kanssa samassa vanhempien tapaamisessa. Minä en tienaa kuin kolmasosan siitä mitä he. Mutta totuus on, valitsin näin,koska minulla ei ole varaa kuin yhteen lapseen. Ja hän pääsee näin parhaaseen kouluun.

- Niin, mutta entä jos vain tulet raskaaksi. Vaikka mitä tekisi, ja miten valmistautuisi, se voi silti tapahtua ja huomaat olevasi raskaana.

- Minulla on valinnan varaa. Voin päättää haluanko lapsen. Voin tehdä abortin,
tytöt, teillä on se mahdollisuus!

- Mutta se ei ole helppoa, ei aborttia voi tehdä noin vain, se on vaikeaa.

- En sanonut, että se on helppoa, se on aina henkilökohtaista. Mutta mitä teette jos opiskelunne on kesken ja tulette raskaaksi. Teidän on pakko valita joko koulutus tai lapset. Lapset eivät ole osoitus Jumalan tahdosta! Jos naiset tekisivät vähemmän lapsia, meillä olisi parempi taloudellinen tilanne koko maassa. Te voitte valita.

-----

Tämä oli vain yksi keskustelu kahden namibialaisen naisen kasken. Se olisi jatkunut koko
illan, mutta tunti loppui.

Viktoria falls

Kuukausi vaihtui syyskuuksi aivan huomaamatta. Olimme Sambiassa
viisi paivaa matkalla, silla kun tanne asti on tullut, niin olihan sita
pakko lahtea katsomaan kuuluisia Viktorian putouksia.

Matka kesti 20 tuntia bussilla. Kun paasimme perille teimme klassisen
turistin mokan, ja maksoimme paljon bussimatkasta. Lahdimme heti hostellista
putouksille, ja aika olikin hieno kameran kannalta. Aurinko oli laskemassa, ja
vetta oli putouksissa ilta-aikaan paljon.

Ihmiset istuivat altaissa, joista vesi laski alas. Tuli mieleen suomalainen ranta
sunnuntai iltana sina laiskana hetkena, kun viela ei ole nalka, mutta kotiinmenoaika
haamottaa edessa. Ihmisilla oli vaatteet paalla, ja lapset kastelivat itsensa kokonaan.

Lahdimme myos putousten paremmalle puolelle, Zimbawen puolelle, yksi sumuinen aamu.
Putoukset olivat aamuauringossa vielakin upeammat ja suuremmat, ja vesi pauhasi
kuin parhaat bassorummut diskossa. Paasimme juuri japanilaisturistilaumojen
alta pois, silla olimme heranneet jo viiden jalkeen ja olleet ensimmaisia vierailijoita
luonnopuistossa. Muistin lukeneeni tarinan ala-asteella aidinkielen kirjasta Livingstonen loytoretkesta. Nyt olin astunut osittain tarinan sisaan, mika tuntui kummalliselta,
mutta hienolta.

Livingstonen kaupunki oli likainen ja toisaalta ystavallinen kaupunki. Sambialaiset
tuntuivat muutenkin ystavallisemmilta kuin namibialaiset Wiundhoekissa. Kaupungin
30-luvulta olevat rakennukset olivat rapistuneita, ja juna muistutti pillillaan
kaupungin tulleen osaksi imperiumia Cecil Rhodesin rakentaman junaradan
avulla. Kaupunki jaa muistoihin lampimana pikku kaupunkina, joka istuu omana itsenaan
vierellaan yksi maailman seitsemasta ihmeesta.

Lounasta Windhoekissa

Kavelet jyrkkaa tieta ylospain. Tien nimi on Fidel Castro, silla kommunismi oli
joskus kova sana taallakin. Tien toisella puolella myydaan puuesineita, koruja,kivia, soittimia.
Tien paassa haamottaa katolinen kirkko, vanha ja saksalainen. Kun paaset puolivaliin
rinnetta, ylitat kadun. Autot ajavat lujaa, ja vaistelet niita. Kun olet ylittanyt kadun,
olet melkein perilla.

Astut sisapihalle, jonka keskella olevaa keltaista rakennusta maalataan afrikkalaisilla
kuvioilla. Miehet ovat taiteilijoita College of the art - yliopistosta. Istut alas, omistaja
heittaa lappaa kanssasi, ja saat juotavaa. Yleensa paaruoalle vaihtoehtoja on kaksi.
Kasvis ja liha tai kala ja liha. Ruoka on edullista, mutta toisinaan mautonta. Suola ja
pippuri ovat tarpeen.

Hetken paasta paikka tayttyy lounastajista. Kuulet ehka vain vahan englantia, silla
paikka on Goethe-centerin sisapihalla, ja saksalaisten maara on aina ylivoimainen.
Se ei kuitenkaan haittaa, silla istuessasi poydassasi varjon alla, ajattelen asioita ja
elamaasi aivan rauhassa. Pieni Saksa, pienessa kaupungissa, kaukana kotoa,
suurella mantereella. Se on oikeastaan aika viehattavaa.

Pyoreiden poytien bisnesnaiset

Viime viikolla paasin todistamaan bisnesnaisten seminaaria taalla Windhoekissa. Seminaari
kesti kolme paivaa, ja sen nimi oli Namibian Women Summit - namibian women networking
for growth. Seminaarin jarjestaa vuosittain 10 henkinen bisnesnaisten ydinjoukko, jotka
kutsuvat itseaan -the roundtablers.

Voitte kuvitella sita varien maaraa. Korkokenkia, kannykoita, jakkupukuja, perinteisia
hereroasuja, hiuslaitteita. Paikka tuoksui saippualle, ja jokainen osallistuja puhkui intoa ja virallisuutta
yhteisen asian puolesta. Naiset olivat lahinna juuri oman bisneksen perustaneita naimibialaisia naisia eri paikkakunnilta. Heidan osannottonsa ylitti jarjestajien arvion melkein sadalla henkilolla. Yhteensa
osanottajia oli 285.

Seminaarissa rakennettiin kontakteja, kuultiin luentoja erilaisista bisneksentekoon liityvista aiheista.
Suomalaisia puhujia paikalla oli 3: Leena Linnainmaa, Ritva Nyberg seka Susanne Mulbah. Nama kolme huipputason bisnesnaista luennoivat naisjohtajuudesta, mentoroinnista ja verkostoitumisesta.

Feminismia ei seminaarista puuttunut, ja melkein jokaisessa puheenvuorossa siunattiin osallistujat
yhteisen asian puolesta. Seminaarin jalkeen naisten itsetunto oli varmasti noussut, silla ilmapiiri
oli kasinkosketeltavan lempea, innostunut ja positiivinen.

Namibian naisilla oli taas yksi syy olla itsestaan ylpeita. Heilla on myos menestyksen avaimet
kasissaan, silla vain heidan maaratietoisuudellaan tata maata voidaan muuttaa. Tallaiset
fiilikset jaivat paallimmaisiksi seminaarista. Mita sitten tulevaisuudessa? Voin vain toivoa, etta
osallistujat kayttavat hyvakseen saamiaan tietoja, ja naarasleijonien tavoin ottavat paikkansa
namibialaisessa yhteiskunnassa.

Koulusta

Kayn koulua iltaisin klo. 17-21. Paivat ovat siis vapaat oleiluun ja kaupungissa
sompailuun. Opiskeluni on osa-aikaista, koska suurin osa opiskelijoita kay
samaan aikaan toissa. 3 vuoden opiskelijat ovat usein jo toissa jossain
media-alan yrityksessa. Nain ainakin olen kasittanyt. Lasna-oloa syynataan
pahemmin kuin ala-asteella. Luulen, etta opettajat ovat myos kuulleet kaikenlaisia
selityksia maan ja taivaan valilta. He toistavat usein lasnaoloprosenttia ja meuhkaavat
siita, ettei oppilaita ole tarpeeksi!

Minkalaista on sitten tunneilla? Mita me opiskelemme ja miten?

Valokuvaus on suosikki aineeni. Suuri, tumma tanskalaismies yrittaa opettaa meille
taidetta ja uudenlaista valon nakemista. Olisittepa nahneet ihmisten ilmeet, kun han
esitteli alastomia vartaloita. Kikatuksen jalkeen joku tietenkin kysyi: " Paljon sa
maksoit naille?" Yrita nyt selittaa, etta alastomuus ja taide on vahan eri juttu
toisella puolella maailmaa. Opettajamme on opiskellut Tukholmassa ja luulen
meidan olevan hanen lemmikkejaan, koska olemme suomalaisia ja han tunsi paljon
mukavia suomalaisia. Viela emme ole paasseet kuvaamaan, mutta odotan sita
innolla, silla luulen ettemme paase helpolla kun kuvia lopuksi arvioidaan.

Tv-tuotanto kurssilla oli koe eilen. En tietenkaan ollut tietoinen asiasta, joten se
taisi menna penkin alle. Kysymykset olivat erittain jannittavia. Lauseissa oli aukkoja, jotka
piti tayttaa. Esim. tv on audiovisuaalinen media. Elokuva on enemman totta kuin tv. (?)
Loppu tunnin seisoimme kasista muodostamiemme kuvakehyksien kanssa ja opettelimme
kameran liikkeita. Hieman erilaista opetusta kuin Suomessa!

Kolmas kurssi on uutiskirjoittamista. Opettaja on kasittaakseni tyoskennellyt NBC:lla (Namibian
broadcast company), joten han tietaa. Olimme lukeneet kappaleen etukateen, mutta tunti
meni sita uudestaan lukiessa. Opettaja siis luki lauseita ja me nyokyttelimme. Voihan sen
tunnin huonomminkin kayttaa. Talla kurssilla on silti haastetta, silla kirjan kieli on
vaikeahkoa. Jussi kutsuukin tata kurssia englanniksi.

Johtopaatokseni onkin, etta koulutus on taalla erilaista. Luokkien ja opettajien valinen
kontakti on asia, josta ei voi kuin nauttia. Koulun henki on hyva, ja me olemme 3 viikon jalkeen
istumassa muiden joukossa aivan kuten kuka tahansa. Ainoa asia, joka meita erottaa on
ihonvari. Ja sekin tummenee koko ajan.

Naarasleijonia!

Kun ajattelee mita tulee mieleen Afrikasta ensimmaiseksi, monelle tulee mieleen
sen feminiinisyys. Afrikka on naisten manner. Taalla naiseus on aika erilaista kuin
Suomessa. Milla tavalla?

Afrikan naiset yrittavat. Lasten centerissa Katuturassa on nuori nainen, jolla
on kohta oma firma, han toimii haasuunnittelijana serkulleen , han auttaa jarjestamaan tapahtumia ja on vapaa-ehtoinen monessa paikassa.

Afrikan naiset ovat naisia. He pukeutuvat kuin naiset ja he myos tietavat arvonsa. Jos joku
(erityisesti jos se joku on mies) avaa suunsa vaarassa paikassa tai sanoo jotain kiusallaan,
naiset eivat jaa sanattomiksi. Usein luokkamme nais- ja miespuolisten henkiloiden sanailussa
saattaa kulua paljonkin aikaa tunnista. Ja usein miehia viedaan 6-0.

Eraalla tunnilla koulussa kaytimme viimeiset 15 minuuttia keskustelemalla pettamisesta.
Opettajamme (hyvin moderni ja nuori nainen) kertoi meille totuuksia elamasta. Yksi
niista on se, etta vaikka mies pettaisi, miksi silti luopua hanesta jos han pitaa huolta sinusta
ja ostaa sinulle kaikkea. Just lay back girl!

"Sugardaddy" ilmio onkin hyvin laaja Namibiassa. Sita yritetaan kitkea, silla varsinkin
koyhissa kaupungin osissa nuoret tytot joutuvat sen uhriksi, etta vanhempi mies vie heita
ulos, ja pian tytto onkin raskaana. Isaa ei tassa vaiheessa tietenkaan loydy enaa mistaan.
Se on todellinen ongelma, koska tytot luulevat sen olevan normaalia ja hyvaksyttavaa.

Mina olen suomalainen nainen. Tottunut siis maksamaan kaiken itse. Paljon ei tarjoajia
viela ole ollut, ja hyva niin. Kenties kuitenkin suomalainen naarasleijona tuo kotiin
palan afrikkalaisen naarasleijonan asenteesta. Silloin savanni ei nukahda!

Rahat rintsikoihin ja menoksi!

Windhoekin rikollisuus pistaa varovaiseksi. Taalla rikokset ovat usein

ryostoja. Takseissa tai kadulla. Rahat on taiteltava

alusvaatteisiin jos ne ovat 10 euroa suurempia.. ahaa.. Noh, turvana mulla on 

ainakin se, etta liikun isossa joukossa. Windhoek on aika pieni

"kyla" ja kaikkialla tunnutaan tietavan missa liikumme. Paikallisten mukaan

usein myos rikokset selvitetaan tehokkaasti. Varovaisuus tuntuu olevan 

jalleen kerran maailmanmatkalaisen tarkein ohjenuora. 

Eilen sain vihdoin itseni rekisteroitya oppilaaksi Polytechnikiin. Luentojen

aikatauluja saamme pian. Ehka. Afrikan time on kasite, joka toivottavasti 

ei jaa tavaksi kun palaan Suomeen. 30 min myohastymista ei ole mitaan 

sen mukaan. Yritan myos opetella kavelemaan hitaammin. Taalla kavelyrytmi

on ainakin puolet siita, mika Helsingissa (jossa viime vuonna taisi asua 

Euroopan kiireisimmat kavelijat).

Loysin myos pienen saksalaistyylisen lounaspaikan uusien tuttavuuksien

avustuksella. Ruoka oli hyvaa ja halpaa, ja paikka sijaitsi Goethe-keskuksen

sisapihalla. Suuren saksalaisvaeston takia, saksan kielta kuulee koko ajan. 

Kuitenkin asiaan liittyy se ristiriita, etta saksalaiset ovat olleet etuoikeutettu

vaesto, ja rikkaudet tuntuvat edelleen olevan heidan kasissaan. On siis ehka

vahan outoa syoda jalleen kerran paikassa, missa ei ole yhtakaan mustaihoista. 

Ristiriidat eri vaestojen kesken on kuin iholla aistittavissa, nimittain taannoin

baarissa kaverimme sai vahingossa raivon valtoihin kaksi valkoihoista naista. 

Meidan eurooppalaisten on helppo tuomita ihmisia tanne tullessamme. 

Namibialaiset vitsailevatkin, on kaksi aihetta, joihin ei kannata koskea,

uskonto ja politiikka. 

Uskon sen! Nyt on ruoka-aika, ja taivaallinen 2 tuntia vapaata. Menen siis 

hankkimaan energiaa, etta jaksan vaikka odottaa. 

Ensimmainen viikonloppu Windhoekissa

On jalleen hieman kylmempi. Tama taitaa olla se kylma rintama, josta
varotettiin. Talla kertaa tuuli on kylmaa. Mutta eikohan tasta taas
selvita laittamalla paalle paljon vaatteita.

Olen tutustunut suomalaisiin paikallisiin, ja heidan kanssaan ovat avautuneet
aivan uudenlaiset nakyman Windhoekista. Eilen kavimme syomassa paikallisessa
Afrikan parhaassa ( kaikki ovat the most ) Beerhousessa, eli Joe's beer housessa antilooppia. Liha maistui todella hyvalta, tosin oli aika voimakasta.

Ravintolaan menomatka oli mielenkiintoinen. Niinkuin aina taksikuski ei tiennyt
osoitetta, eika oikeastaan paikkaakaan. Siina sitten lahdetaan suunnistamaan ja
toivotaan, etta paikka loytyy. Viela toistaiseksi kaikki paikat ovat loytyneet, mutta
rahastuksen maku on aika mukana. Se, etta on valkoinen on merkki siita etta
rahaa loytyy.

Uusia projekteja on tulossa pian, ja saamamme kontaktit toivottavasti auttavat siina,
etta tapaamme mahtinaisia, paikallisia hyvantekijoita ja mielenkiintoisia vaikuttajia.
Naita odotellessa on pakko rynnata kauppaan, silla se sulkeutuu viikonloppuisin
aikaisemmin.

Windhoekin kaupunki

Taalla on kaunis valo. Punaisempi kuin Suomessa, mutta se vaihtuu koko ajan ja
nopeasti. Syy tahan on tietenkin talvi. Kylma ilma kuivattaa kaiken. Mutta
aurinko pelastaa paivan.

Kaupungilla ihmiset eivat puhu toisilleen, ainakaan kauheasti, vaan kaikki
kavelevat eteenpain. Katujen yli ja sinne ja tanne. Naiset o vat kuin joutsenia,
ja heidan ylhaytensa ei houkuttele puhumaan ja kyselemaan tieta. Ehka tamakin
muuttuu.

Tanaan on vuorossa jalleen kerran ostoskeskuskierros ja varmaankin kartan
kanssa suunnistamista. Afrikaans kuullostaa voimaakkaalta, mutta mielenkiintoiselta
korvalle. Ehka otan pari kurssia sitakin.

The Namibian lehden parhaimpia palstoja on mielipidepalsta, jossa ihmiset
voimakkaasti ilmaisevat mielipiteensa tekstareilla mm. Zimbabwen tilanteesta.
Suurin osa kuitenkin vakuuttaa sita, etta heidan maanosansa tarvitsee vain
veljeytta ja anteeksiantoa. Saa nahda miten tulevaisuudessa kay.

Windhoek on vuorten keskella, ikaankuin taskussa, ja ainoa jota taalla
kaipaa on vesi. Pilvia en ole nahnyt nyt 5 paivaan, enka kai tule nakemaankaan.

internetissa vihdoin!

Paasimme vihdoin perille. Olen totutellut kuivaan ja kylmaan ja
kuumaan. Kaupunki on pieni ja suloinen, mutta hieman viela outo.

Suurimmat uutiset eilen olivat kahden taksin tormays ja yhden vesisuihku-
lahteen kuivuminen PioneersPark alueella.
Lisaa uutisia seuraavalla kerralla.

Afrikan aika eli rauhallisuus on tarttunut minuunkin. Kadulla ei tee mieli
juosta, vaikka autot ajavatkin kovaa. Tama kaupunki ei nuku.

Koulun alkuvalmistelut ovat kaynnissa ja niita odottaessa kayskentelemme
kaupungissa. Huoh! Vakuutan itselleni, etta tama seikkailu alkaa pian!

Matka alkaa 06.07.08

Helsinki-Heathrow-Johannesburg-Windhoek. Vuorokauden mittainen lentomatkustus Namibiaan alkaa ensi sunnuntaina. Sen jälkeen olen noin 3 kk maassa, josta olen nähnyt valokuvia, tiedän joitain faktoja sekä olen tavannut ihmisiä, mutta minne en ole koskaan
ajatellut pääseväni.

Vaihtokouluni sijaitsee maan pääkaupungissa Windhoekissa, joka on kuin pieni saksalainen kaupunki, olen kuullut. Kouluni nimi on Polytechnic of Namibia, ja tarkoitus olisi opiskella valokuvausta, verkkomediaa, ja journalistiikkaa. Hieman epämääräistä, myönnetään. Onneksi
en kuitenkaan ole yksin, vaan vaihdossa on myös toinen opiskelija, luokkakaverini Jussi. Me
olemmekin suunnitelleet kaikenlaista hienoa tekemistä, jos opinnot eivät suju. Luotan siihen, että kaikki selviää kun pääsemme perille asti.

Nyt matkajärjestelyt jatkukoot sunnuntaihin asti, ja seuraava merkintä olkoon maanosasta,
jonka hiekka on punaista. Minkälainen on minun Afrikkani?