Windhoekin yöt

Lämpötila on noussut jonkin verran siitä, kun saavuimme maahan. Nyt
yöt ovat jo lämpimämpiä. Tuuli vilvoittaa tosin vieläkin, ja pitkähihainen
on tarpeen, kun tulee kotiin luennolta.

Yöllä autot lakkaavat kulkemasta. Ainoastaan kovaa melua pitää juna, joka
puksuttaa aivan rakennuksemme vierestä. Aluksi luulin sitä helikopteriksi,
mutta nyt tunnistan sen äänen. Joskus se soittaa pilliään.

Yöllä sirkat sirittävät, ja kampusalue on avara. Kerrostalomme hohtaa
pimeässä, ja sen 11 kerrosta ovat melkein kaikki täysin asutettuja.

Näkymä parvekkeelta on huumaava. Kun kävelen kotiin ovelleni, en näe
vuoria, näen tuhansia valoja. Ne loistavat kuin tähdet. Näkymä rauhoittaa,
mutta toisaalta saa minut tuntemaan levottomuutta. Miksi?

Koska tämä kauniin näköinen yhteiskunta on valetta. Miksi tuloerot ovat
niin suuret? Miksi joillain on BMW, toisilla ei mitään?

Yöllä pieni eurooppalainen, afrikkalainen, namibialainen yhteiskunta
lepää, vain ollakseen valmiina töihin aikaisin aamulla. Valmiina tekemään
mitä? Leimaamaan passeja laiskasti? Pitämään kokouksia turhaan?Vartioimaan
aluetta, jonka vartioiminen on silmänlumetta?

Aurinko nousee joka aamu. Autot alkavat ajaa, tööttäilevät toisilleen. Musiikki
on aivan liian kovalla. Bensan haju tunkeutuu huoneeseen. Olen nukkunut,
mutta en sittenkään. Kaipaan kotiin nukkumaan. Olen huomannut sen näiden kolmen kuukauden aikana.

Valinnavaraa ?

- Miksei sinulla ole kuin yksi lapsi? Milloin teet sisaren tai veljen sinun tyttärelle?

- Tämä on asia, josta aina sanon ihmisille, että miksi minun pitäisi. Lisäksi aion kouluttautua eteenpäin. Kerron teille jotain. Saatan tyttäreni joka aamu hyvään kouluun, ja talomme vierestä ajaa hienoja ja kuuluisien ihmisten autoja. Istumme vaikutusvaltaisten ja rikkaiden ihmisten kanssa samassa vanhempien tapaamisessa. Minä en tienaa kuin kolmasosan siitä mitä he. Mutta totuus on, valitsin näin,koska minulla ei ole varaa kuin yhteen lapseen. Ja hän pääsee näin parhaaseen kouluun.

- Niin, mutta entä jos vain tulet raskaaksi. Vaikka mitä tekisi, ja miten valmistautuisi, se voi silti tapahtua ja huomaat olevasi raskaana.

- Minulla on valinnan varaa. Voin päättää haluanko lapsen. Voin tehdä abortin,
tytöt, teillä on se mahdollisuus!

- Mutta se ei ole helppoa, ei aborttia voi tehdä noin vain, se on vaikeaa.

- En sanonut, että se on helppoa, se on aina henkilökohtaista. Mutta mitä teette jos opiskelunne on kesken ja tulette raskaaksi. Teidän on pakko valita joko koulutus tai lapset. Lapset eivät ole osoitus Jumalan tahdosta! Jos naiset tekisivät vähemmän lapsia, meillä olisi parempi taloudellinen tilanne koko maassa. Te voitte valita.

-----

Tämä oli vain yksi keskustelu kahden namibialaisen naisen kasken. Se olisi jatkunut koko
illan, mutta tunti loppui.

Viktoria falls

Kuukausi vaihtui syyskuuksi aivan huomaamatta. Olimme Sambiassa
viisi paivaa matkalla, silla kun tanne asti on tullut, niin olihan sita
pakko lahtea katsomaan kuuluisia Viktorian putouksia.

Matka kesti 20 tuntia bussilla. Kun paasimme perille teimme klassisen
turistin mokan, ja maksoimme paljon bussimatkasta. Lahdimme heti hostellista
putouksille, ja aika olikin hieno kameran kannalta. Aurinko oli laskemassa, ja
vetta oli putouksissa ilta-aikaan paljon.

Ihmiset istuivat altaissa, joista vesi laski alas. Tuli mieleen suomalainen ranta
sunnuntai iltana sina laiskana hetkena, kun viela ei ole nalka, mutta kotiinmenoaika
haamottaa edessa. Ihmisilla oli vaatteet paalla, ja lapset kastelivat itsensa kokonaan.

Lahdimme myos putousten paremmalle puolelle, Zimbawen puolelle, yksi sumuinen aamu.
Putoukset olivat aamuauringossa vielakin upeammat ja suuremmat, ja vesi pauhasi
kuin parhaat bassorummut diskossa. Paasimme juuri japanilaisturistilaumojen
alta pois, silla olimme heranneet jo viiden jalkeen ja olleet ensimmaisia vierailijoita
luonnopuistossa. Muistin lukeneeni tarinan ala-asteella aidinkielen kirjasta Livingstonen loytoretkesta. Nyt olin astunut osittain tarinan sisaan, mika tuntui kummalliselta,
mutta hienolta.

Livingstonen kaupunki oli likainen ja toisaalta ystavallinen kaupunki. Sambialaiset
tuntuivat muutenkin ystavallisemmilta kuin namibialaiset Wiundhoekissa. Kaupungin
30-luvulta olevat rakennukset olivat rapistuneita, ja juna muistutti pillillaan
kaupungin tulleen osaksi imperiumia Cecil Rhodesin rakentaman junaradan
avulla. Kaupunki jaa muistoihin lampimana pikku kaupunkina, joka istuu omana itsenaan
vierellaan yksi maailman seitsemasta ihmeesta.