Lämpötila on noussut jonkin verran siitä, kun saavuimme maahan. Nyt
yöt ovat jo lämpimämpiä. Tuuli vilvoittaa tosin vieläkin, ja pitkähihainen
on tarpeen, kun tulee kotiin luennolta.
Yöllä autot lakkaavat kulkemasta. Ainoastaan kovaa melua pitää juna, joka
puksuttaa aivan rakennuksemme vierestä. Aluksi luulin sitä helikopteriksi,
mutta nyt tunnistan sen äänen. Joskus se soittaa pilliään.
Yöllä sirkat sirittävät, ja kampusalue on avara. Kerrostalomme hohtaa
pimeässä, ja sen 11 kerrosta ovat melkein kaikki täysin asutettuja.
Näkymä parvekkeelta on huumaava. Kun kävelen kotiin ovelleni, en näe
vuoria, näen tuhansia valoja. Ne loistavat kuin tähdet. Näkymä rauhoittaa,
mutta toisaalta saa minut tuntemaan levottomuutta. Miksi?
Koska tämä kauniin näköinen yhteiskunta on valetta. Miksi tuloerot ovat
niin suuret? Miksi joillain on BMW, toisilla ei mitään?
Yöllä pieni eurooppalainen, afrikkalainen, namibialainen yhteiskunta
lepää, vain ollakseen valmiina töihin aikaisin aamulla. Valmiina tekemään
mitä? Leimaamaan passeja laiskasti? Pitämään kokouksia turhaan?Vartioimaan
aluetta, jonka vartioiminen on silmänlumetta?
Aurinko nousee joka aamu. Autot alkavat ajaa, tööttäilevät toisilleen. Musiikki
on aivan liian kovalla. Bensan haju tunkeutuu huoneeseen. Olen nukkunut,
mutta en sittenkään. Kaipaan kotiin nukkumaan. Olen huomannut sen näiden kolmen kuukauden aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti