Lounasta Windhoekissa

Kavelet jyrkkaa tieta ylospain. Tien nimi on Fidel Castro, silla kommunismi oli
joskus kova sana taallakin. Tien toisella puolella myydaan puuesineita, koruja,kivia, soittimia.
Tien paassa haamottaa katolinen kirkko, vanha ja saksalainen. Kun paaset puolivaliin
rinnetta, ylitat kadun. Autot ajavat lujaa, ja vaistelet niita. Kun olet ylittanyt kadun,
olet melkein perilla.

Astut sisapihalle, jonka keskella olevaa keltaista rakennusta maalataan afrikkalaisilla
kuvioilla. Miehet ovat taiteilijoita College of the art - yliopistosta. Istut alas, omistaja
heittaa lappaa kanssasi, ja saat juotavaa. Yleensa paaruoalle vaihtoehtoja on kaksi.
Kasvis ja liha tai kala ja liha. Ruoka on edullista, mutta toisinaan mautonta. Suola ja
pippuri ovat tarpeen.

Hetken paasta paikka tayttyy lounastajista. Kuulet ehka vain vahan englantia, silla
paikka on Goethe-centerin sisapihalla, ja saksalaisten maara on aina ylivoimainen.
Se ei kuitenkaan haittaa, silla istuessasi poydassasi varjon alla, ajattelen asioita ja
elamaasi aivan rauhassa. Pieni Saksa, pienessa kaupungissa, kaukana kotoa,
suurella mantereella. Se on oikeastaan aika viehattavaa.

Pyoreiden poytien bisnesnaiset

Viime viikolla paasin todistamaan bisnesnaisten seminaaria taalla Windhoekissa. Seminaari
kesti kolme paivaa, ja sen nimi oli Namibian Women Summit - namibian women networking
for growth. Seminaarin jarjestaa vuosittain 10 henkinen bisnesnaisten ydinjoukko, jotka
kutsuvat itseaan -the roundtablers.

Voitte kuvitella sita varien maaraa. Korkokenkia, kannykoita, jakkupukuja, perinteisia
hereroasuja, hiuslaitteita. Paikka tuoksui saippualle, ja jokainen osallistuja puhkui intoa ja virallisuutta
yhteisen asian puolesta. Naiset olivat lahinna juuri oman bisneksen perustaneita naimibialaisia naisia eri paikkakunnilta. Heidan osannottonsa ylitti jarjestajien arvion melkein sadalla henkilolla. Yhteensa
osanottajia oli 285.

Seminaarissa rakennettiin kontakteja, kuultiin luentoja erilaisista bisneksentekoon liityvista aiheista.
Suomalaisia puhujia paikalla oli 3: Leena Linnainmaa, Ritva Nyberg seka Susanne Mulbah. Nama kolme huipputason bisnesnaista luennoivat naisjohtajuudesta, mentoroinnista ja verkostoitumisesta.

Feminismia ei seminaarista puuttunut, ja melkein jokaisessa puheenvuorossa siunattiin osallistujat
yhteisen asian puolesta. Seminaarin jalkeen naisten itsetunto oli varmasti noussut, silla ilmapiiri
oli kasinkosketeltavan lempea, innostunut ja positiivinen.

Namibian naisilla oli taas yksi syy olla itsestaan ylpeita. Heilla on myos menestyksen avaimet
kasissaan, silla vain heidan maaratietoisuudellaan tata maata voidaan muuttaa. Tallaiset
fiilikset jaivat paallimmaisiksi seminaarista. Mita sitten tulevaisuudessa? Voin vain toivoa, etta
osallistujat kayttavat hyvakseen saamiaan tietoja, ja naarasleijonien tavoin ottavat paikkansa
namibialaisessa yhteiskunnassa.

Koulusta

Kayn koulua iltaisin klo. 17-21. Paivat ovat siis vapaat oleiluun ja kaupungissa
sompailuun. Opiskeluni on osa-aikaista, koska suurin osa opiskelijoita kay
samaan aikaan toissa. 3 vuoden opiskelijat ovat usein jo toissa jossain
media-alan yrityksessa. Nain ainakin olen kasittanyt. Lasna-oloa syynataan
pahemmin kuin ala-asteella. Luulen, etta opettajat ovat myos kuulleet kaikenlaisia
selityksia maan ja taivaan valilta. He toistavat usein lasnaoloprosenttia ja meuhkaavat
siita, ettei oppilaita ole tarpeeksi!

Minkalaista on sitten tunneilla? Mita me opiskelemme ja miten?

Valokuvaus on suosikki aineeni. Suuri, tumma tanskalaismies yrittaa opettaa meille
taidetta ja uudenlaista valon nakemista. Olisittepa nahneet ihmisten ilmeet, kun han
esitteli alastomia vartaloita. Kikatuksen jalkeen joku tietenkin kysyi: " Paljon sa
maksoit naille?" Yrita nyt selittaa, etta alastomuus ja taide on vahan eri juttu
toisella puolella maailmaa. Opettajamme on opiskellut Tukholmassa ja luulen
meidan olevan hanen lemmikkejaan, koska olemme suomalaisia ja han tunsi paljon
mukavia suomalaisia. Viela emme ole paasseet kuvaamaan, mutta odotan sita
innolla, silla luulen ettemme paase helpolla kun kuvia lopuksi arvioidaan.

Tv-tuotanto kurssilla oli koe eilen. En tietenkaan ollut tietoinen asiasta, joten se
taisi menna penkin alle. Kysymykset olivat erittain jannittavia. Lauseissa oli aukkoja, jotka
piti tayttaa. Esim. tv on audiovisuaalinen media. Elokuva on enemman totta kuin tv. (?)
Loppu tunnin seisoimme kasista muodostamiemme kuvakehyksien kanssa ja opettelimme
kameran liikkeita. Hieman erilaista opetusta kuin Suomessa!

Kolmas kurssi on uutiskirjoittamista. Opettaja on kasittaakseni tyoskennellyt NBC:lla (Namibian
broadcast company), joten han tietaa. Olimme lukeneet kappaleen etukateen, mutta tunti
meni sita uudestaan lukiessa. Opettaja siis luki lauseita ja me nyokyttelimme. Voihan sen
tunnin huonomminkin kayttaa. Talla kurssilla on silti haastetta, silla kirjan kieli on
vaikeahkoa. Jussi kutsuukin tata kurssia englanniksi.

Johtopaatokseni onkin, etta koulutus on taalla erilaista. Luokkien ja opettajien valinen
kontakti on asia, josta ei voi kuin nauttia. Koulun henki on hyva, ja me olemme 3 viikon jalkeen
istumassa muiden joukossa aivan kuten kuka tahansa. Ainoa asia, joka meita erottaa on
ihonvari. Ja sekin tummenee koko ajan.